30.12.2012

25.




Pakkasjoulu Pohjois-Karjalassa 2012. Kylmää oli, mutta kissa ainakin tarkeni uudessa villapaidassaan. Paidan pitsikuvio oli ihanan helppo tehdä. Hyvä ohje esim. Hääräämöllä.

17.12.2012

17.



Suklaapallot

3 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelirouhetta
3/4 dl tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
4 rkl kylmää kahvia
50 g margariinia

Pinnalle: tomusokeria

Sekoita kaikki aineet keskenään ja pyöritä palloiksi. Pyörittele lopuksi esim. tomusokerissa ja säilytä jääkaapissa.

16.12.2012

16.




"Parahdan miltei ääneen nähdessäni miten hienot ruusukkeet murkataan pressokannuun männän alle. Tai että ne suljetaan pimeään, ruskeaan kannuun. Jotkut ovat panneet tämän miniveistoksen siivilälusikkaankin!"  Pirkko Arstila, Teen ystävän kirja, 2011.

15.12.2012

15.

0:00
 0:30
 1:00

Strutsinsulka, kukkakeppi, maalarinteippiä ja lankaa. Ja eikun leikkimään.

12.12.2012

12.



Yleensä teetä laitetaan pikkupannuun runsaasti, joskus vähän liikaakin. Tällä kertaa vettä ei enää oikein mahtunut teepannuun teelehtien auettua.

9.12.2012

9. TEEN TANSSI









"Teen lehdet ovat teen kieltä, sen "sanomalehtiä", mediaa. Lehtien tutkimiseenkin voi hurahtaa ja niiden käytöksestä oppii valmistamaan kunnon teetä. Jos siirryt lasisiin kannuihin, joissa teen lehdet pääsevät vapaasti leijumaan, voit seurata niiden liikkeitä kuin vesililjojen liikehdintää kirkkaassa vedessä. Kannu voi muistuttaa akvaariota, josta vain kalat puuttuvat. Etenkin suurilehtiset teelajit leviävät ennen asettumistaan pitkin seiniä. Niiden keskelle haluaisi sukeltaa!" Pirkko Arstila, Teen ystävän kirja, 2011.

7.12.2012

7.



Vaikka en voi paeta turmeltunutta maailmaa,
voin valmistaa teetä vuoripuron vedestä ja antaa sydämelleni rauhan.
- Ueda Akinari (1700-luku) -

Sumu-tee, Fujian.

6.12.2012

6.



95v ja Fo Shou Wu Long. Ristiriitaista? Noh, pitäähän sitä Suomen itsenäisyyttää julistaa hyvällä teellä, vaikka se olisikin taiwanilaista.

5.12.2012

5.










Kirkas kuin lähdevesi
Voimakas kuin mäntymetsä
Hento kuin huokaus


Se on Ya Bao.

Lämpöä kirpeään pakkassäähän!

4.12.2012

4.





"Teefriikin erottaa helposti siitä, miten hän suhtautuu teen lehtiin. Hän tarkstelee lehtiä kuivina ja haudutettuina, nuuhkii ja hypistelee. Saadessaan teekupin käteensä hän haistelee, maistelee, jopa ryystää ja purskuttaa kuuluvasti. Hän suorastaan rypee teessään." Pirkko Arstila, Teen ystävän kirja, 2011.

Teenä tänään Ruay Suin Taivaan Kurki, kesäkuu 2011, Ruay Sui Hua Lin Taiwan.

3.12.2012

3.






Parhaiden teelehtien tulee olla ryppyisiä kuin tataarien hevosmiesten nahkasaappaat,
kihartua kuin vanhan härän leukapussi,
levityä kuin rotkosta nouseva usva,
hohtaa kuin länsituulen koskema järvi
ja olla märkiä ja pehmeitä kuin sateen juuri kostuttama,
hienojakoinen maa.

- Lu Yu (733-804)-

Teenä 3. joulukuuta Huang Jin Gui Wu Long (Kultainen Osmanthus, premium), kevät 2011, Anxi Fujianista.

2.12.2012

2.




Järjestele hiilet veden kuumentamista varten. Asettele kukat kuten ne ovat niityllä. Luo kesällä viileyttä, talvella lämpöä. Unohda aika. Valmistaudu sateen varalle. Osoita suurta huomiota jokaiselle vieraalle.

- Sen Rikyu (1533-1591) Teen seitsemän sääntöä -